torstai 29. lokakuuta 2015

Uusia lautasia ja lehtikoruja

Tänään tuli uunista ulos vihreitä lautasia ja koruja. Mm nämä ovat lähdössä viikon päästä Mäntsälään pieneen tapahtumaan uhdessä Yo'a:n iki-ihanien vaatteiden kanssa!

















perjantai 11. syyskuuta 2015

Projekti Mala

 
Olen nyt innostunut tekemään Maloja, eli rukousnauhoja. Yhteen malaan tulee 108 helmeä plus guruhelmi. Joogit laskevat mantroja malallaan ja siitä tulee heille arvokas ja rakas ajan myötä.
 
 
 
 
 

 

 

 

 
 
Mala (Japa Mala) on tyypillisesti Hindujen ja Buddhalaisten käyttämä rukousnauha, jota käytetään meditaation tukena mantrojen laskennassa. Malat ovat yhdeksällä jaollisia. Niissä on useimmiten joko 9, 18, 27, 54 tai 108 helmeä, sekä guruhelmi johon mantrat päätetään. Tiibetiläisissä maloissa on usein 111 helmeä; niihin on lisätty “taukohelmi” 27 helmen välein. Malan uskotaan lisäävän rauhallisuutta ja nostavan tietoisuutta meditaation aikana. Riippumatta uskonnollisesta suuntautumisestasi, käyttämällä Malaa päivän aikana, tuot meditaation rauhallista energiaa päivän askareisiisi. Tupsu symboloi valaistumista.(lainaus:rockinenergy.fi)
 

torstai 28. toukokuuta 2015

Koruj ja purkej

Pääsin koruntekemisen makuun. Ajattelin jonain kauniina kesäpäivänä pakata keramiikkani mukaan ja mennä kauppatorille myymään näitä! Myös purkit ovat uusi juttu. Sopivat vaikka korurasiaksi tai kahdelle keksille.😉 








keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Lahjavinkkejä osa2


Pieni koristelaatta liittyy rakkaaseen jooga harrastukseeni tai ehkä sitä pitäisi jo sanoa elämäntavaksi! :)










 
 
 
 


P.S. Mikä loistava lahjaidea vastavalmistuneelle! Nämä kaikki ovat vielä saatavilla ja paljon muitakin.


Lahjavinkkejä!

 
Tekemäni tarjoiluastiat pääsivät heti juhlapöytään, vietyäni ne lahjaksi rakkaalle ystävälle Barcelonaan! Ja mitäpä muutä niistä espanjassa tarjoiltaisiinkaan kuin chorizoa ja oliiveja! :)
P.S. Lahjavinkkinä: näitä tarjoiluvateja on vielä kaksi jäljellä!
 
 
 
 
 
 
 

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kevät ja kaakelit!

Tadaa, kaikenlaista uutta ja vanhaa tuli uunista! Vanhat Buddha-laatat sain viimein lasitettua ja jooga-harrastukseeni ja mietteisiini liittyviä laattoja. Tekstit on lainattuja, mutta näin minäkin ilmaisisin, jos osaisin sanallistaa! Onneksi osaan kuvallistaa!



 
 

 
 
 
 
 






 
 
 

 
 
 
Keskeneräisiä seinälaattoja..
 


 

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Joogafestivaaleille matkaamaan!



Joogafestivaalit kaapelitehtaalla tänään ja huomenna. Siitä innoittuneena laitan tänne kuvia vielä keskeneräisistä töistäni, joissa jooga- filosofiaan sopivia mietelauseita. kaikkea kivaa tulossa! Ihanaa viikonloppua!!!



 
 
 
 
 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 

torstai 12. helmikuuta 2015

Viinilasit / viinikupit

 
Tänään oli juhlallinen hetki kun uunista tuli lämpimäisiä uutuuksia. Vaaleanharmaa lasite oli yllätykseksi kauniin ruskea pilkullinen, osa niista oli tasaisempia ruskeita, yhtälailla kauniin mattapintaisia. Otimme heti illalla kupit käyttöön, juuri hyvänkokoiset viinilaseina käytettäväksi! Mukava grippikin tuossa mattapinnassa. Näitä on niin monta että voisin muutaman pistää myyntiinkin. Anyone?
 
 
 
 




torstai 5. helmikuuta 2015

Muurahaisia lumihiutale- tekniikalla

 
 
Septariassa opastin tänään työpajaa, jossa teimme lumihiutale-tekniiklla encope väreillä laattoja. Tarkoituksena on koota näistä iso seinäreliefi. Ihanan nopea ja helppo tekniikka, kerrankin!! Nämäkin kivat laattakuviot leikelty parissa minuutissa. Lovely!
 
 
 
 
 
Henkilön Marianna Salokannel kuva.


Henkilön Marianna Salokannel kuva.





torstai 22. tammikuuta 2015

Tälläista tänään!

      

Olikin ihan iloinen asia että osa työvälineistä unohtui kotiin, koska tuli tehtyä vähän toisenlaisia juttuja. Lautasen malli on pidempi ja kapeampi ja kuvio rouhea, itämainen. Mieleni alkoi jo askarrella lasitteissa. Näihin sopisi monivärinen lasitus. Jännää nähdä mitä tapahtuu!       




Tällästä tänään! <3
 

tiistai 20. tammikuuta 2015

Ihanaa taas upottaa kädet saveen!

Pitkä tauko tekemisissä, myöskään blogia en ole päivittänyt. Lasten kanssa vietimme pitkän joululoman ja nyt uudella innolla töiden pariin. Uudet laatat ja lautaset valmistuvat! Uusissa töissä yhdistyvät keramiikka ja toinen intohimoni jooga. Lovely! Olkaa ihania ja jättäkää kommentteja, mistä tykkäsitte eniten tai vaikka ehdotuksia teksteiksi! <3